Talhu on Future Workplaces 2022 -sertifioitu

Talhu on saanut vuoden 2022 Future Workplaces -sertifikaatin. Tämä tunnustus myönnetään, kun
työpaikan hyvästä yrityskulttuurista on huolehdittu työyhteisön sisällä poikkeuksellisen hyvällä työntekijä-ymmärryksellä.

Talhulle on tärkeää pitää yllä positiivista yrityskulttuuria. Sen vuoksi Talhulla huolehditaan säännöllisistä henkilöstölle suunnatuista kyselyistä. Tänä vuonna Talhulla järjestettiin ensimmäistä kertaa Siqni-kysely, joissa selvitettiin, mitkä ovat työntekijöille merkityksellisimmät asiat työpaikalla, ja kuinka hyvin nämä siellä toteutuvat.

Siqni-kyselyssä työntekijät valitsevat viisi tekijää, jotka ovat heille merkityksellisimpiä omassa työssään. Työntekijät myös vastaavat, miten hyvin nämä tekijät toteutuvat nykyisessä työtehtävässä. Tämäntyyppiset tiedot antavat yritykselle arvokasta tietoa tärkeimmistä kehitysalueista ja parannusehdotuksista, joista voidaan huolehtia työntekijäkokemuksen parantamiseksi.

”Siqni-kysely näytti sopivan Talhulle mainiosti”, kommentoi Talhun toimitusjohtaja Kimmo Mattila. ”Kyselyn tavoitteena oli selvittää työntekijöiden tyytyväisyyden lisäksi heille tärkeimmiksi koetut asiat. Aiemmat perinteiset kyselyt ovat myös osoittaneet henkilöstön korkeaa tyytyväisyyttä, mutta niiden osalta on jäänyt epävarmuus, onko kyselyssä kysytty oikeita asioita. Siqni-kyselyn avulla pystymme kehittämään entistä paremmin nimenomaan henkilöstölle tärkeitä asioita.”

Kyselyn mukaan Talhun työntekijöiden kannalta tärkeimmät ja merkityksellisimmät tekijät toteutuivat Talhulla hyvin. Työntekijöiden mielestä merkityksellisimmät tekijät työpaikalla olivat mm. työpaikan vahva yhteishenki, vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ja työympäristöön sekä mahdollisuus käyttää päivittäin omaa osaamistaan. Kaikissa näissä tekijöissä vastaajat olivat antaneet toteutuksesta korkeat pisteet. Lisäksi henkilöstöstä 87% suosittelisi Talhua työpaikkana.

”Työntekijöiden vastaukset osoittivat henkilöstön pitävän tärkeinä yhteishengen ja oman vaikutusmahdollisuutensa lisäksi myös yrityksen kehittymistä ja menestystä. Henkilöstön valmius itsensä ja yrityksen kehittämiseen antaa erinomaisen pohjan työyhteisön ja liiketoiminnan kehittämiseen edelleen. Konkreettisia kehitysehdotuksia saatiin monipuolisesti ja niitä käsitellään henkilöstöryhmien palavereissa ja kehityskeskusteluissa”, Kimmo Mattila kertoo.

Lue lisää Future Workplaces -sertifikaateista.

Jaa artikkeli somessa: